Jokainen tietää että kuolema tulee aina jossain vaiheessa vastaan meidän jokaisen kohdalla. Ja vaikka haluammekin, että se tulee mahdollisimman myöhään, sen tuloa on joskus nopeutettava, vaikka se tekisi kuinka kipeää. Mutta silloin ei saa ajatella vain itseään, vaan silloin meidän on ajateltava myös toista, toisen kipua ja pelkoa.

Kuoleman luulisi olevan elämän vastakohta, ja onhan se omalla tavallaan. Silti ne toimivat kuin Jin ja Jang. Elämä tarvitsee kuolemaa, kuolema elämää. Ja yleensä, kun toinen on kuollut, ei ole mitään muuta lohduttautumista muuta kuin se, että nyt hän ei enää kärsi. Tämä taas johtaa kysymykseen, kärsikö hän meidän seurassamme?

Eläinten kuolema on ihan yhtä raskasta kuin ihmistenkin. On turha sanoa että "no tuohan nyt oli vain hamsteri" sillä eläimet ovat yhtä arvokkaita nisäkkäitä kuin ihmisetkin. Luulisi että ihminen, jolla on pitkään ollut eläimiä, osaisi jo suhtautua rauhallisemmin lemmikin poislähtöön - mutta se ei ole niin helppoa. Jokainen lemmikki on omanlaisensa persoona, erittäin kiinnostava ja ihailtava seura. Se on sama asia, kuin hyvästelisi ystävänsä, joka on kuolemassa.

Meillä on kolme rottaa vielä tällä hetkellä. Ikäväkseni ei ole kauan. Yhdellä rottatytöistämme on luultavimmin kasvain kuonossa, ellei se ole kasvain, se on patti joka on hampaan juuressa. On siis kolme vaihtoehtoa;

a) Katsotaan vain, kuinka eläin pärjäilee puoliksi turvonneen kuononsa kanssa, ja kuinka kauan tuota ihmeellistä energiaa riittää, vaikka kipu on varmasti ennennäkemätöntä.
b) Viedään eläin eläinlääkäriin, joka sanoi jo aiemmin että hammas voidaan poistaa, ehkä se paranee sillä. Tässä vaiheessa vain emme voi tietää, että onko kyse edes hampaan juuresta. Kaiken lisäksi rotta tarvitsee hampaitaan, ja leikkauksen jälkeen kipu olisi varmasti vielä kamalampi.
c) Ollaan armeliaita (niin oudolta kuin se kuulostaakin kuolemisen yhteydessä) ja päästetään kärsivä eläin kivuistaan. Hemmotellaan rakasta lemmikkiä vielä viimeisenä eliniltana, ennen kuin viedään hänet viimeiselle matkalleen.


Jokaisen oma asiahan se on, minkä näistä valitsisi. Mutta vaikka lopettaminen olisikin raskasta, pitää ajatella lemmikin parasta, enkä usko että se tässä tapauksessa olisi odottaminen tai hampaan poistatus. Olen sitä mieltä, että sitten kuuluu lemmikin viimeisenä iltana rakastaa sitä niin kuin siihenkin asti, eli todella paljon, ja antaa lemikille hyvä viimeinen päivä.